This is it...

Niinku Michael Jackson asian ilmaisisi niin tää on nyt se. Viimene päivä ja seittemän tunnin päästä lähtee kone kohti Helsinkiä. On vähä sellane hassu fiilis niinku varmaan kaikilla jotka kyseisen harjottelun on jossai vaiheessa suorittanu. On ollu kaiken kaikkiaan ihan hullun mahtava ja opettava kokemus. Siitä huolimatta että aluksi olin jo lyömässä jarruja päälle tänne lähdön suhteen mutta kui ollakkaan niin tässä sitä ny ollaan viimestä päivää ja taas pääsee lentämään lentsikalla. Whii! Oon myös näemmä päässy lentopelosta kun ei sekään enää tunnu ressaavan.

Tää päivä vielä vähä siivoiltii paikkoi ja sellasta yleistä säätöö ja sitte mentii koko tiimin kanssa lounasteleen. Siinä kerkesi vielä viimeisen kerran näkeen isoo osaa työ tiimistä ja hyvästien aika oli käsillä. Oli kuitenkin jännää huomata että siitä huolimatta vaikka todelliuudessa emme ehkä enää koskaan välttämättä näekkään niin kaikki lähtiessään sanoivat ”See ya!” Ehkä ne vaan oli ihmeen optimistisia sen suhteen. Ei näistä ausseista ikinä ota selvää. Aikamoista. :)

Illan suunnitelma ois että menemme vielä käymään casinolla syömässä ja hoitamassa ylitse jääneet sentit joita ei kyllä paljoa ole. Sieltä suuntaamme lentokoneelle ja sitten alkaa matka kohti Suomea. Matkan aikana pysähdytään hongkongissa toviksi ja sieltä kiidetäänkin Lontooseen jossa vietämme miltei vuorokauden. Emme vain kyllä tiedä että miten sielä aikamme saamme kulumaan mutta eiköhän sekin sielä selviä.

On jotenki tosi sanaton olo kun yrittää kaikkea kokemaansa kuvailla. Onhan se niin että matkailu avartaa ja on nähnyt kyllä hullun paljon kaikkea mihin Suomessa ei vaan törmää. Ihmiset ovat todella erilaisia ja Australialainen huumori on jollain ihmeellisellä tavalla koukuttavaa. Nauraa on saanut ja olen kyllä kiistatta elänyt elämäni ehkä hilpeintä aikaa, mutta nyt alkaa olemaan jo kotiinlähtö sen verran mielessä ja kaikki kaverit kotosuomessa. Ootte ollut rukouksissa ja odotan innolla taas teidän näkemistänne. Oli kiva käydä Ausseissa mutta paluu teidän luokse on jotai niin mahtavaa ja josta voi olla kiitollinen. Niin kuin joku joskus asian tiivisti ”kls.”.

Josta tulikin mieleeni että kohta julkaistaan kls:n pitkäsoitto josta on tulossa aivan käsittämättömän hyvä. Käykäähän ennakkotilaamassa ihmeessä jos ette vielä ole sitä tehnyt tai tulkaa uusialku tapahtumaan ostamaan se! :) Oon saanut koko matkan ajan biisejä kuunneltavaks ja vaikuttaa ihan sairaan mahtavalta. Siksi sitä myös innolla oottaa kotiin paluuta.

Mutta hei, Nähdään pian rakkaat ihmiset!

Ei täälä asiat tekemällä lopu...

No huhuh. Onpas taas aikaa mennyt kun oon viimeksi kirjoitellut, pahoitteluni tässä vaiheessa kun harjoittelua on jäljellä enää vain yhdeksän päivää alkaa ajatukset olemaan jo ehkä sielä teidän keskuudessanne. On kyllä ihan käsittämätöntä mitenkä aika menee ja tuntuu että vielä ois vaikka kui paljo nähtävää.

Tänään tein mielenkiintoisen havainnon. On Joulukuu!!! Joulu on tullut aivan varkain ja tuntuu hassulta kun jouluun on aina vahvasti liittynyt lumi, kylmyys ja pikku kuura parrassa. Onneksi kohta siihenkin pääsee mutta tuli jotenkin absurdi olo kun näki miten kaupat alkoivat laittamaan joulukoristeita jotka eivät paljoa suomalaisista koristeista poikkea. Joulupukkeja, poroja, lumihiutaleita, havupuita yms. Mutta hauskempaa siitä tekee sen että eihän näillä ole täällä lunta poroja ja muita vastaavia. :) Pyörittelin hiukkasen päätäni.

Koulussa on mennyt ihan kohtalaisen mukavasti ja poijjaat jaksaa pitää ajatukset fokusoituna hommaan ja hermot kireillä. On ollut hämmentävää havaita miten pojilla on alkanut intressi opiskeluun kasvamaan sitä mukaa mitä enemmän he pääsevät tekemään käytännön läheistä hommaa. He eivät ehkä ole parhaimpia opiskelijoita mitä tulee lukemiseen, kielen opiskeluun ja matematiikkaan, mutta heti kun heille annetaan työvälineet ja työ niin heillä on oikeasti intoa myös tehdä sitä. Lisäksi sillä on myös merkittävä vaikutus heidän käytökseensä. Kielenkäyttö on parempaa, kunnioitus henkilökuntaa kohtaan suurempaa ja eivät tahallansa tee typeryyksiä.

Elämä Parkereiden kanssa on kyllä jo oma shownsa. Arki on melkoista vitsien vääntämistä ja nauraa saa päivittäin. Lisäksi sitä on paljon aktiivisempi itsekkin tekemään kaikkea mahdollista. Muunmuassa tässä olen kereennyt käymään Nickelbackin konsertissa, Showpaini-tapahtumassa, Rottnest islandilla, golfia pelaamassa ja milloin mitäkin Parkereiden ja Kristan kanssa keksitäänkin. Kokonaisvaltainen kokemus on ainakin tullut koko Australian kulttuurista ja iso osa on jäänyt myös näkemättäkin. Tänne tuun kyllä takasinkin jossain vaiheessa elämääni.

Noh, mutta niinkuin tuossa totesin että aika käy vähiin ja paluu kotiin on jo ihan kulman takana. Yhdeksän päivää kuluu ihan vilauksessa ja se jakaa kyllä fiilikset ikävästi kahtia. Ehkä tämä kaikki on hienoa elää ja nähdä, mutta sydän on sielä missä kotimaakin on.

Kolhuja ja kommunikointia

Taasen on kulunut vaikka kuinka monta päivää ja kirjoitteleminen on jäänyt vähän vähemmälle. Tosia-asia on se että tällä hetkellä elämänrytmi on imenyt minut täysin mukaansa. Itse muistelen että viimeksi olen kirjoitellut varmaan neljä päivää sitten mutta tässähän on aika paljon kereennyt kulumaan siitä. Miltei kaksi viikkoa. Anteeksi pyyntöni blogia aktiivisesti lukeville.

Tällä hetkellä toivun päivästä joka oli kyllä melkoisen kaoottinen. Pirpanat jaksoivat olla hyvinkin rasittavia ja heidän tempaukset eivät oikeastaan jaksaneet edes naurattaa. Silmäni oli vuotanut aamusta lähtien ja kaiken kruunasi se että koris pelissä onnistuin telomaan slmäkulmani joka on tällä hetkellä melkoisen arka. Suora keskustelu törmäyksen jälkeen yhden ohjaajan kanssa kuului kutakuinkin näin. ”Oh my god Kimmo! You are bleeding!” ”Am I? Oh well...” Ei muutaku Kylmää, Kimmo ja kompressio.

Toissa sunnuntaina pääsimme seuraamaan Kristan kanssa juhlaa jota kutsutaan täällä päin nimellä ”baby shower” En tiedä onkohan ko. juhla Suomessa nimeltään varpajaiset mutta täälä se piti sisällään pinjatan hakkaamista(ja lopulta jopa seivästystä), leikkimielisiä kisoja ja hyvää ruokaa. Oli kyllä melkoisen kivat pippalot ja itsestä oli ihan kiva nähdä miten paikkalliset juhlivat.

Täälä illoille on yleensä vaikeinta löytää ohjelmaa. Ne tulee kulutettua joko koneella tai leffaa kattelemalla. Uloskaan ei oikein uskalla aina lähtee koska vaikka ollaankin ehkäpä rauhallisemmassa asumislähiössä, niin silti täälä saa varoo missä kulkee. Ei tarvitte kauheen kauas edes kävellä kun ensimäinen huumediilerin talo tulee vastaan. Kyseiset talot on yleensä helppo tunnistaa. Merkkinä yleensä huumeita ostaville ovat lenkkarit jotka on heitetty sähkölinjan yli tai aivan reunalle. Sieltähän sitä saa jos tarvis, mutta ehkei miulla nyt iltasin kuitenkaan niin tylsää oo.

Yksi päivä jouduin tekemään elämää suuremman ratkasun kun oma puhelimeni alkoi hieman kenkkuilemaan. Se käytännössä atsoen jumitti ihan totaalisesti viikon aikana ainakin viidesti. Hauskin hetki oli kun aamulla heräsin puhelimen herätys kelloon ja en saanut sitä sammimaan millään keinolla. Pakko oli napata akku irti ja haukoa hetken aikaa henkeä sekä pyöritellä päätä.

Tällä hetkellä harjoitteluohjaajani Michael on poikkeamassa Suomessa, jossa hän muunmuassa puhui Maata näkyvissä festareilla, opetti meidän koulullamme ja tapaa muita ausseissa vieraileita opiskelijoita. Olen ehkä hieman kaverille kateellinen koska tässä rupee jo itsekkin olemaan aikas valmis palaan takasi. Se kaiketi johtuu siitä koska on tajunnut että aikaa on enää vajaat neljä viikkoa jäljellä, joten ajatuksetkin paikoittain vierailevat Suomessa. Vielä kun kerran sielä luntakin kuulemma on alkanut satelemaan. Toisaalta hesarin sivuilta oon päivittäin seurannut mikä tilanne Suomessa on ja pakko kyllä sanoa että hyvin otsikoidut sikainfluenssa tapaukset ovat saanet itseni hieman varpailleen Suomeen palaamisesta. Kuhan nyt jaksaisitte pitää itsenne hengissä sen aikaa kunnes mie tuun takasi mestoille. No, ei vais. Mutta voimia kaikille kipuileville sinnekin päin maailmaa.

Aikasmoista, no mutta tämä siksi että tietäisitte että olen elossa ja en ihan kuitenkaan niin Australiasoitunut että olisin tänne jäämässä. No worries...

Hajatelmia

Joopa joo. Tässä alkaa oleen taasen viikko päättymässä. Koulussa poijjaan kolttiaiset ei tee meijän työstä mitään helppoa. Tuntuu että minuutin välein saa olla joka asiasta huomauttelemassa ja pojat kyllä osaavat huijaamisen jalon taidon. Viikon parasta antia oli ehkä se että pystyin pelaamaan rehellisen matsin biljardia yhden nuoren kanssa, eikä hän kyllä huijannut kertaakaan, josta annoin kyllä kaverille krediittiä.

Viikonloppu meniki pikkasen extreme hommissa kun käytiin Parkereiden kanssa katsomassa kiihdytys ajoja. Voi sitä bensan, kumin ja testosteronin tuoksua. En ollut ikinä ennen käynnyt eikä Parkeritkaan mitään konkareita ole, mutta heillä on hieno taipumus kokeilla aina joitain uusia juttuja ja siinä sivussa raahata myös meidätkin niihin.

Sunnuntaina kävimme ensin Community Churchin jumalan palveluksessa joka jälkeen vielä illemmalla poikkesimme jumalanpalveluksessa jossa oli enemmän kuin 15 henkeä. Paikalla oli pariskunta joka kertoi jumalanpalveluksessa tehneensä työtä zambiassa, auttamalla orpokodin perustamisessa. Mielenkiintoinen fakta heidän kertomuksessaan oli että he olivat ostaneet tontin 2000 tuhannella dollarilla joka käytännössä on hieman yli 1000€! Suomessa vastaavasta saa pulittaa kymmeniä ellei satoja tuhansia. Eli toisin sanoen ihmeellistä ajatella kuinka niin pienellä voi saada jotain niinkin merkittävää aikaan. Tästä lähin sitä ehkä pikkasen enemmän voi raottaa lompakkoaan kun kyse on ulkomaan avustuksista.

Tässäpä hieman ajatuksia ja kuulumisia tältä viikolta. Päivät kuluu ihan hullun nopeesti ja ohan kyllä ihmeellistä että tässähän on taas kohta viikko kulunu umpeen. Täällä alkaa myös näkyyn kesän merkkejä sillä mittarissa taisi tänäänkin olla lähemmäs 34°C. Se alkaa tekeen koulussa käymisestä pikkasen tuskaista sillä koulurakennuksessamme on käytännössä katsoen vain kolme seinää ja yksi seinä jossa on ikkunan lasiruutujen tilalla metalli ristikko. Toisin sanoen elämme siis siinä lämpötilassa joka vaikuttaa ulkonakin. Kesää odotellessa... Wuuhuu!!! :)

PS. Ainiin. Australian ilmasto sai aikaan päässä jokin ihme päähän piston parturiin menemisestä. Eli ne joka muistavat minut hulmuavista hiuksistani saavat varautua järkytykseen. :)

Väsynein silmin väkertelen

Nonnii. Tässä saatihin viikonloppu kulutettua ja aika palata taas normaaliin työskentelyyn. Viikonloppu oli ihan hauska mutta aikas tuskasen rasittava ja se näkyy tämänkin hetkisessä vireystilassa. Itseasiassa tänään heräsin siihen että oveen koputetaan raskaasti. Ja itse olin onnistunut lyömään herätykseni sammuksiin ja jatkanut unta. Sitä unta jatkoikin ihan mielellään kun meno oli niinku toimintaleffois... Nooh, mutta selvisin kuitenkin töihin aikas iisisti. Töissä itsessään oli pikkasen vajaampi miehitys henkilökunnan puolesta mutta ihmeen hyvin saatiin kuitenki pirpanat pysyyn aisoissa.

Viikonloppuna oli ohjelmaa ihan kivasti. Lauantaina käytiin Kristan kanssa shoppailemassa hieman Perthin keskustassa ja sieltähän löyty kaikkee mukavaa ja ostinpa siinä sitte itselleni didgeridoonkin. Eli kyseessä on siis puhallinsoitin josta lähtee kohtalaisen kova munniharppumainen ääni. Aivan mahtava kikotin. :) Lisäks hieman muitakin tuliaisostoksia tuli tehtyä.

Sunnuntaina oltiin paikallisen korisjoukkueen Perth Wildcatsin pelissä ja oli kyllä ihmeen hyvä matsi vaikka en muuten koripallosta perustakkaan. Pisin kaveri kentällä oli 221cm pitkä. Ihan käsittämättömän kokonen kaappi! Peli päätty kuitenki 93-90 Wildcatsin voittoon. Hyvä me!!! Yleisö oli täynnä punapaitasia wildcats faneja joten oli ihan kohtalisen hyvä että jätin keltaisen paidan kotiin. Olisin varmaan sillä eleellä kerjännyt verta nenästäni.

Hauskinta koko korismatsissa oli se että kun jonotimme Michaelin ja kristan kanssa lippuja niin yhtäkkiä vieressämme oli mies joka kysyi olemmeko me menossa matsiin. Myönnettyämme kyseinen kaveri totesi että hänellä olisi kolme lippua kohtuu hyviltä paikoilta ja ojensi ne meille. Kun kysyimme paljon hän haluaa lipuista niin hän vaan viittasi kädellänsä ja totesi kylmästi ”nothing.” Katsoimme hölmistyneinä toisiamme kohautimme olkapäitämme ja marssimme kioskin kautta paikoillemme. Ihan käsittämätöntä! Ei Suomessa kukaan olisi noin epäitsekäs. Täälä on kyllä tullut törmäneeski ihmisiin jotka ovat muutenkin todella epäitsekkäitä ja elävät tätä hetkeä täysillä. Juurikin Parkerin perhe jossa majotun on yksi näistä. Ensikuussa olisi ilmeisesti tarkoitus lähteä katsomaan Hulkomaniaa joka on siis toisin sanoen Showpainia. :) Mitähän siitäkin seuraa....

Jes. Mutta täällä meno senkun jatkuu ja kuumuus kasvaa. Ennen kuin lähdemme saamme varmaan vielä kokea mitä se kuumuus todellisuudessa on kun mittari rikkoo maagisen 40°C:n rajan... Sitä odottelemma. :)

Voi voi ja lämmin leipä...

Tsaupi haupi

Taas tässä on viikko poikineen pyörähtänyt ja kaiken näköstä on kereenny tekeen. Lähinnä hommat on ollu melkoisen työ painoitteisia ja nuorten kanssa on ollut paikoin jopa aikas hankalaakin. Välillä on oikeasti joutunut pomottamaan englanniksi oikein ääntä korottaen kun pikku-pirpanoilla on hieman vaikeuksia keskittyä koulutukseen.

Kun tulin tänne niin ohjaajani mainitsi että näillä nuorilla on kehitys saattanut pysähtyä jossain kohtaa kun he ovat elämässänsä joutuneet väärille teille. Käsitys moraalista ja toisen omaisuuden kunnioittamisesta on aivan olematon. Tuntuu aikas turhauttavalta biljardi mittelössä erotella kahta 15-vuotiasta nuorta toistensa kimpusta kun he eivät osaa pelata vuorotellen samalla biljardikepillä. Samanlaista vänkäämistä olen tottunut näkemään lapsilla joten hieman tuntuu olevan tarvetta oikaisuille. Lisäksi joillain nuorilla on oikeasti isoja vaikeuksia pelissä häviämisen kanssa joka johtaa huijaamiseen ja mitä ihmeellisiimpiin sanaharkkoihin.

Viime torstaina oli ohjelmassamme keilausta nuorten kanssa, joka sujuikin alkuunsa aivan mahtavasti, mutta jossain vaiheessa nuoria alkoi selkeästi kyllästyttämään ja se näkyi muiden pelin sabotoimisella sekä kun viimein piti paikalta lähteä alkoivat nuoret viskellemään keilapalloja mielivaltaisesti pitkin keilarataa. Kovasti sitä on mielessään koittanut miettiä miten nuorille voisi opettaa toisten kunnioittamista. Onko kyse oman itsekunnioituksen puutteesta ja sen vuoksi se esiintyy häiriökäyttäytymisenä? Itse ehkä toivoisi voivansa auttaa heitä vielä enemmän ja ikäänkuin löytää yhteinen kieli, mutta rajallisella englannin kielellä ei pitkälle pötkitä.

Nooh, jos jotain huonoa niin jotain hyvääkin. Viikonloppu meni harjoitteluohjaajani pojan synttäreitä viettäessä ja tuli kierrettyä monenlaista paikkaa. Lauantaina poikkesimme paikallisessa ravintolassa nostamassa maljat synttärisankarille. Siinä jutustellessani muuten vaan ihmisten kanssa tunsin kuinka olkapäähäni koputettiin. Käännyin katsomaan ja sain ihmeekseni havaita että siinä seisoi järjestysmies joka sujuvasti totesi; ”Sir, in this restaurant you cannot wear cargoshorts after seven.” Ympärilläni oli joukko ihmisiä joilla järjestään jokaisella oli farkkushortsit ja minä olin ainoa jolla oli reisitaskushortsit. Mitä ihmettä?!?!? En jaksanut jäädä heidän kanssaan siitä vääntämään, mutta olihan se kyllä hiukan dragikoomista että meikäläinen potkitaan ravintolasta pihalle. Nooh sunnuntaina lähdimmekin sitten astetta mielenkiintoisempaan paikkaan. En nimittäin ikinä ole vieraillut minkäänlaisessa casinossa joten tämä oli itselle ensimäinen kerta. Meininki oli kuin Las Vegasissa ja oli kyllä pienellä suomalaisella pikkasen pään pyörittelyä kun näki kaiken maailman porvarien arkkitehtuurin ihmeet. Pitääpä kyllä käydä sielä kameran kanssakin joskus...

Tällaista täällä tällä erää. Hiukkasen rupee oleen ikävä Suomalaista syksyä, kylmyyttä ja ihmisiä. Krista laskeskeli että perjantaina harjoittelu on puolessa välissä. Uskomatonta!!!

Meno senku kovenee...

Tovi on taas kulunut ku viimeksi oon kirjotellu mutta päivätänpä lyhyesti mitä tässä on oikeestaan tapahtunut.

Viisi päivää ollaan siis oltu tässä taasen Perthissä lomailun merkeissä ja ylihuomenna alkaa työt. Siistiä nähä taas mitä meidän veijjareille kuuluu. Ihan varmaan loman jäljiltä ovat täynnä uhoa ja energiaa ja sekös meitä opettajia ja ohjaajia naurattaa.

Viikolla kerkesimme todellakin poikkeamaan Länsi-Australian akvaariossa (aqwa) ja saimme kuvailla veden eläviä ja nähdä jopa haita sekä kaikkea muuta jännittävää. Itseäni ärsytti vain että en ollut muistanut latailla kamerani akkua ja sain vain pari sataa kuvaa siltä reissulta joten pikkasen harmitti. Noh, mutta eipä siihen maailma kaadu.

Käytiin myös kristillisessä kirjakaupassa joka oli nimeltään Koorong. Älä ihmettele. En minäkään tiedä mitä se tarkoittaa. Vietin pitkän tovin kaupan levyhylyjen ääressä ja lähtihän sieltä matkaan levy jos toinenkin. Oli kyllä varmaan yksi suurimmista kristillisistä myymälöistä joita tiedän. Ihan uskomattoman paljon kaikkea kivaa sälää. :) Kuinka maltoinkin olla ostamatta kaikkea...

Levyistä puheen ollen eilen kävin seurailemassa paikan päältä miten Australiassa levytetään musiikkia. Meininki oli kylä aivan mahtavaa ja eikä musiikkikaan mitään huonoa ollut. Oli kyllä naurussa pitelemistä kun seurasi paikallisten toimintaa ja keskinäistä kommunikointia. Ystäväni Kallen kautta tutustuin Kaveriin nimeltä David Kilgallon, joka kysyi minua mukaan äänittelyihin ja enhän minä mitään luonteelleni mahtanut niin pakkohan sitä oli lähteä katselemaan. Ausseilla on kyllä aivan omaa laatuansa oleva huumorintaju ja jos olet lähdössä joskus Australiaan niin kannattaa varautua siihen. Niistä jutuista ei pidä loukkaantua niin kuin me suomalaiset ehkä saattamme joskus ottaa hieman nokkiimme. :)

Ps. Laskeskelimme Kristan kanssa että olemme olleet kolmesta kuukaudesta jo kuukauden maailmalla! On kyllä hiukkasen jännää nyt kun sitä miettii...

Ps. 2 :) Jos haluat nähdä ottamiani kuvia niin niitä löytyy facebookista. Jos et ole vielä facebookkiin kirjautunut niin sen voi tehdä osoitteessa www.facebook.com

Back from Darwin

Perjantai 2.10

Spöör! Tässä sitä taasen mentäis. Eilisten krokotiili kokemusten jälkeen päätettiin ottaa ihan kohtalaisen rento välipäivä ilman mitään sen suurempia pyörityksiä. Se oli ihan mukavaa vaihtelua kun ei tarvinnut olla koko ajan menossa ja viilettää paikasta toiseen niin ku päätön emu. Käytiin kuitenkin kumpainenkin poikkeamassa internetin hassussa maailmassa paikallisessa ”nettiriippuvaisten hoitokeskuksessa” ja saimme hiukan välitettyä terveisiä maailmalta. Toinen asia mitä tänään hoideltiin oli buukkaus huomiselle päivälle Lichfieldin kansallispuistoon. Joten seuraavan päivän ohjelmiston kanssa ei pitäisi olla suurempia huolia. Ainakaan toivottavasti. Oottelen kyllä innolla ja samoin myös kamerani. Mutta muuten päivä on ollut ihan kivaa rentoilua. Keeping it real...

Lauantai 3.10

Yo! Kello rupee olemaan täälä päin seittemän illalla ja on kyllä sellanen positiivinen väsymys päällänsä. Päivä oli kyllä hurjan siisti kun aamu seitsemältä meitä tultiin hakemaan meijän motellilta Lichfieldin kansallispuistoon. Oli ihan uskomattoman siistin näkösiä maisemia ja maisemat vaihtelivat koko ajan siihen tahtiin ettei ollu ees mitään mahollisuutta saada kaikkea filmille mutta yritys oli kyllä hyvä. Matkanjohtajana oli tyyppi nimeltään Scott joka oli kyll harvinaisen rento ja tuttavallinen tyyppi. Heti alkuunsa hän ilmoitti että ulkolämpötila tulisi olemaan noin 38°C! Eli kuumempaa mitä on ikinä ollut koko täälä olo aikanamme ja siltä se myös tuntui. Vettä meni ja hiki virtasi vuolaasti popparin ohimolta.

Meijän ohjelmistoo kuului Wetlands, Tolmer falls, Florence falls, Buley rockholes ja Termite mounds. Varmaankin visuaalisesti vaikuttavin oli Tolmer falls joka oli muodostui kahdesta putouksesta ja oli paikallisten hyvin suosima uimapaikka. Lisäksi näimme puissa lentelemässä myös koiran kokoisia lepakkoja (hedelmälepakko). Lisäksi ensimäinen paikka jossa pysähdyimme oli Pillabong niminen kosteikko. Saimme kuulla että juuri edellisenä torstaina samaisessa paikassa oli krokotiili surmannut turistin joka oli mennyt vesirajaa pitemmälle kahlaamaan. Paikallisessa lehdessä oltiin asiaa uutisoitu etusivulla. Australian kansallispuistoissa elää myös aboriginaaliheimoja jotka toimivat omalta osaltaan puiston vartijoina ja hoitajina. Pillabongissa meitä oli ottamassa vastaan puistoon aboriginaali ja heille tervetulleeksi toivottaminen onkin hieman normaalista poikkeava prosessi. Heille se on tärkeä rituaali jokaiselle luontoon saapuvalle ja he suorittavat sen sylkemällä vettä vierailijan päälaelle. Tuntui ehkä hieman hassulta, mutta noh.... Menköön. :) Päivä oli kyllä ehkä yksi fyysisesti rankimmista mutta sitäkin antoisimmista. Sainpahan varmaan jo vähän rusketustakin kalpeisiin skandinaavisiin kasvoihini. :)

Sunnuntai 4.10

Skädäm! Taas ollaan tyylikkäästi blogia kirjottelemassa darwinin helteisessä ilmastossa. Illat täälä on kyllä mahtavan viileitä päiviin verrattuna. Ehkä jotai 25°C siitä huolimatta että aurinko on kuitenkin laskenu aloilleen. Päivä meni aikas hyvin keräillessä itseensä kasaan edellisestä reissusta, mutta tähänkin päivään mahtui hiukkasen toimintaa. Lähdin pientä piruuttani käppäileen ihan uudelle seudulle jossa en oo ennen käynyt. Alkuun tuntu että kyseisellä alueella asuu ne joilla ei oo varaa asua kauheen leveesti, mutta asiat osottautuki ihan toisiks. Yhtäkkiä tuntui että olin Miami Beachilla ja pahinta siinä oli se että miulla ei ollu kameraa mukana! Oli ihan uskomattoman siistiä aluetta. Voisin hommata kyllä jonku kivan lomaosakkeen tuolta seudulta. Sellanen kiva pikku tie jonka toisella puolella muutama kerrostalo. Sitten se kaartaa siististi alaviistoon ja alhaalla odottaa venesatama ja tähän astisista rannoista komein ikinä. Totta kai joka puolella oli palmupuita ja matkan varrella näin ainakin kymmenen sellasta vinkeetä pikku liskoo jotka juoksi takajaloillaan. Hilpeen näkösiä veijareita.

No mutta, oli kuitenkin vielä pakko tulla uudestaan käymään sielä illalla ja napata kamera messiin. Kuvailtiin sielä kuinka aurinki laski aloillensa. Oli sen verran herkkä näky että sitä vaan jämähti kattelemaan (ja kuvaamaan). Ihan uskomattoman kaunis näky ja kun siihen lisää vielä sen miltä se tuntui ja kuulosti niin johan lähtee. Tuuli puhalsi mereltä aallot löi rantaan ja nenässä tuoksui meri. Oisin voinu jäädä siihen pitemmäksikin aikaa jos aurinkokin olisi mutta eipä se ketale kehdannu jäädä vaan kiirehti horisonttiin... Joo, no mutta sellasta pientä tänään. Huomenna viimeinen päivä Darwinissa ja sitten suuntaamme takaisin Perthiin. On jo pikkasen ikävä Parkerin perhettä ja ”omaa” punkkaa. Jeps, mariska hargitay...

PS. Katsoin tänään The Love Guru leffan taas. Ihan mahtava. :)

Maanantai 5.10

Voi morjes! Päivä ainaki alko vakuuttavasti kun aateltiin mennä tekeen aamiaiseks nuudeleita. Siinä kun olimme saaneet veden kiehumaan sekä luettua päivän uutiset ja juuri kun olimme pistämässä nuudeleita kippoon saimme iloksemme huomata että nuudeli pakkausten sisältöä kansoitti joukko muurahaisia. Se siitä sitten... Aamupala ideoita otetaan vastaan. :) (Sammin essoa ei lasketa.)

No mutta viimenen päivä meni Darwinin kauppoja kierrellessä ja koitin sieltä hamstrata mukaan kaikkea kultturellia ja siistiä. Oon kyllä nii rakastunu tähän maahan ja sen kulttuuriseen tarjontaan. Tätä paikkaa tulee kyllä ikävä, se on pakko myöntää.

Huomenna palaamme takisin Perthiin jolloin pääsen taas nettiinkin pikkasen useammin tarkkailemaan maailman menoa. Kuulumisiin. Pistän facebookkiin kuvia tässä jahka, kohta, kun. :)

Tiistai 29.9

Komiata. Selvittiin lentokoneesta jälleen ilman sen suurempia traumoja ja antipatioita. Olemme siis tällä hetkellä australian pohjoisterritorion pääkaupungissa Darwinissa. Perthistä lähtiessämme satoi ja ulkona lämpötila oli 15 C° kun taas saavuttuamme Darwiniin ilman läpötila muuttui dramaattisesti noin 34 C° asteeseen! Puhutaan siis kohtalaisen isoista numeroista kolmen tunnin lennon välillä. Aurinko paistoi tänne tullessamme täydeltä taivaalta ja ilmankosteus oli myöskin kohtalaisen suuri. Ei kuitenkaan mitään Hong Kongin tasoa mutta ei kauhean kaukana. Tällaista on siis tropiikissa. Saavuimme kohtaliasen myöhään iltapäivästä joten päätimme vain käydä hieman kiertämässä, syömässä ja palasimme kiltisti residenssiimme joka ei muuten ole ihan mikään ruususen linna. Saimme kyllä huoneen sekä yhteiset suihku ja vessatilat. Siis yhteiset vessat ja suihkut kaikkien kerroksessa asuvien kanssa. Eli meininki on siis kuin Raamattuopiston vanhalla asuntolalla jossa olen kuitenkin asunut viimeiset kolme vuotta. Ihan himmeetä. :)

Keskiviikko 30.9

Nonnihin! Ensimmäinen päivä tulen palavassa pätsissä nimeltä Darwin on pikku hiljaa pulkassa. Kuumuus on armoton mutta suomipoika sen kun porskuttaa. Vietimme Kristan kanssa päivää lähinnä tutustumalla ympäröivään maailmaan. Pari kuvaakin tuli otettua mutta ei mitään jäätäviä settejä. Kävimme merenrannassa hieman jaloittelemassa ja löysimme muunmuassa hassun hauskan ravun koteloineen. Aussi parat katteli ku kaks hullua suomalaista saa isot kiksit yhestä ravusta. Krista kävi vielä myöhemmin uimassakin merenrannassa. Myöhemmin saimme kuulla että uiminen on suotavaa vain valvotuilla rannoilla, koska muilla rannoilla voi olla krokotiileja. No jes!!! Päivä oli lähinnä pientä tutustumista lähiseutuun ja ennenkaikkea hullun polttavaan auringon paisteeseen... Sweet!

Torstai 1.10

Rokrok! Johan oli taas päivä. Kulunut yö oli yllättävän hyvä noin nukkumisprosentin puolesta edelliseen verrattuna. Herääminen jopa tuotti suuria vaikeuksia mutta niistä selvittiin pienen torkun saattelemina. Okei, no mutta asiaan. Meijän pääasiallinen prioriteetti oli saada itsemme hommattua Crocodalys parkkiin. Lähimme siis suorilta aamulla metsästeleen bussia sinne, mutta juuri kun löysimme bussiaseman saimme kauhuksemme havaita että bussi oli lähtenyt 5 minuuttia sitten ja seuraava lähtee vasta joskus todella myöhään. Ei ihan Helsingin liikenne järjestelyihin ole verrattuna tämä meininki. Australialaiset ovat kuulemma muutenkin aikas nihkeitä käyttämään julkisia. Noh, eniweis... Siinä kun kirosimme toisillemme huonoa ajoitustamme niin paikalle saapui vanha Melbournelais pariskunta, joilla oli sama päämäärä kuin meillä. He epämääräisesti mainitsivat taksin ja siitä saimme päähän vanhan kunnon kimppataksilla matkustamisen. Ei mitään muutaku taksi alle ja menoksi. Kaiken hyvän lisäksi he suostuivat jopa kustantamaan koko taksin. Vastahakoisesti myönnyimme, kunhan lupaisimme tehdä saman jollekin toiselle tulevaisuudessa. Ihan uskomattoman mukavia ihmisiä. Paluumatkakin kustansi bussilla vaivaiset 2 dollaria (n.1€)!!! Eli matkustelu oli aikas halpaa.

Noh mutta Crocodalys parkissa suurin vetonaula oli ehdottomasti (yllätys yllätys) Krokotiilit! Niistä ja monista muista eläimistä saimmekin taasen noin 1000 kuvaa taltioitua. Rupee loppumaan varmaan tallennus tila kohta puoliin jos tahti jatkuu tällaisena. Heti kun astuimme puistoon sisään niin ovella oli vastassa Crocodile Dundeen näköinen karpaasi ja ensi töikseen hän lyö meikäläisen käsiin tarkasteltavaks pikkukrokotiilin! Oli pikkasen hienoo. Se tuntui melkein kuin sen iho olisi kumia. Lisäksi saimme katsella tuvallisen välimatkan päästä kuinka korkealle krokotiili voi hypätä vedestä. Kyllä! Krokotiilit voi hypätä ja vielä pelottavan korkealle. Meikäläisen adrenaliniin sai virtaamaan myös kun kuuli millaisella voimalla krokotiilin leuat napsahtivat yhteen kun se kahden metrin päästä napasi lihapalasen pureskeltavaksi. Krokotiilin leuat ovat yksi paikka missä en haluaisi olla, palavan lentokoneen ja rap-konsertin lisäksi. Kaiken kaikkiaan oli kyllä mahtava päivä ja siihen kyllä osittain vaikutti kun ympärillä oli sadoittain maailman pelottavimpia tappokoneita. Onneksi vältyimme Jurassic Park episodista, jossa juoksemme karkuun vapaiksi päästettyjä petoja, mikä olisi sekin varmaan ollut ihan kiva kokemus. :)

Kirjottelen nyt kaikkien kuluneiden päivien tapahtumat julki kun istun tällasessa netti kahvilassa. Netti yhteys olisi kyllä ihan bra mutta tämä saa kelvata nyt tiistaihin asti jolloin palaamme Perthiin. Ehkä mie sen kestän. :)

Sinne ja takaisin..

Nonni. Eletään ihan mielenkiintosia aikoja. Huomenna aamulla lähdetään Kristan kanssa kohti Darwinia. Darwin näytti lämpötilojensa puolesta pysyttelevän siinä 34 asteen hujakoilla koko sen ajan jonka siellä vietämme. Kuulostaa aikas hurjalta ainakin itsestä. Tarttee varmaan vetää viimosen päälle sataprosenttinen aurinkosuoja. Koulujen lomista johtuvan kahden viikon vapaa-ajan jälkeen palaamme takaisin työn äärelle.

Tässä muutama päivä on mennyt ihan vain kierrellessä ja ihmetellessä. Saimmepa raivattua kalentereista tilaa jopa koulutehtäville mikä oli kyllä sinällänsä saavutus. Parkereiden perhe on ollut kyllä mahtava tuttavuus ja he ovat auliisti auttaneet kaikissa asioissa joissa itse koemme olevan hieman ulapalla. Yksi näistä asioista on tosiaankin se että puhelimeeni hommattin nyt vihdoista viimein australialainen liittymä jonka johdosta minua ei normaalista numerosta saa välttämättä kiinni. Koitan toki tarkastella silloin tällöin onko viestejä ilmaantunut.

Darwinin motellista en ole varma että tarjoaako hotelli myös internetin, mutta toivotaan parasta niin saan päivittää teille tuoreimat kuulumiset myös sieltä. Mutta elossa ollaan ja mikäs nyt hullun suomalaisen nujertaisi. Toivottavasti ei kuitenkaan Darwinin aurinko, myrkylliset käärmeet ja krokotiilit...

Johan tässä kerkeskin hommissa oleen...

Tässähän onki jo hetken aikaa taas oltu kirjottamatta mitään sen suuremmin, joten ajattelin hieman taas kirjailla asioita mitä tässä on tapahtunut. Lähinnä iso osa hommista on kulunut poikien koulukampuksella biljardia pelaillessa, sudokuja täyttäessä ja ristisanoja etsiessä. Kuulostaa varmasti hommalta jota kuka tahansa osaa tehdä. Mutta ongelma onkin siinä että kun viereesi istutetaan ihminen jonka lukutaito ja yleissivistyksen tuntemus ei ole mitenkään kummoinen onkin homma asteen vaikeampaa. Samalla pitäisi ehkä hieman osata motivoida ihmistä oikeaan suuntaan, joka ei ole aina ihan ruusuilla tanssimista. Ristisanatehtävän täyttäminen on yllättävän haastavaa monille ja siinä oppii muodostamaan sanoja. Sudokun täyttäminen kehittää loogista päättelykykyä ja biljardi on omiansa luomaan vuorovaikutusta nuorisoon. Pelin on kuitenkin monilta osin kohtalaisen sosiaalista.

Muutamilla oppilailla on silloin tällöin kielenhuolollista tukiopetusta ja heidän englannin kielen ääntäminen tuottaa välillä itselle ongelmia ymmärtää heitä. Asiaa ei paljoa helpota se että he myös puhuvat melkoisen nopeasti ja monesti huomaan vastaavani heille hiljaisella pään nyökytyksellä tai toisto pyynnöllä.

Vierailin taannoin myös hieman pitemmän tovin tyttöjen kampuksella jossa meininki oli ehkä hivenen hillitympää. Yllätyksekseni huomasin että yhtäkkiä paikalliselta radiokanavalta alkoi soimaan pomfunk mc:n Freestyler kappale! Hetken aikaan tunsin olevani taas Suomessa. Musiikki täällä on kyllä aikas hämmentävää. Taisin tuossa mainita että poikkesin youthalive tapatumassa joka kuitenkin kerää melkoisen määrän nuoria saman katon alle ja en havainnut yhtäkään ihmistä jolla olisi selkeästi hevi-imago! Mainitsinkin ohjaajalleni Michaelille että tunsin oloni ehkä hivenen massasta poikkeavaksi. Suomessa pitkätukkiin kun törmää kadulla päivittäin. Koulullakin pojat kuuntelevat räppiä ta r’n’b:tä. Onneksi potentiaalinen kitaristi oppipoikani mainitsi kuuntelevansa muun muassa zeppeliiniä tai maidenia. Joten toivoa on vielä.

Huomenna on viimeinen koulupäivä joka starttaa kahden viikon koululoman. Se tarkoittaa käytännössä sitä että myös harjoittelijat ovat kaksi viikkoa lomalla. Totesimme Kristan kanssa toisillemme että mehän emme tänne jää märehtimään vaan pakkaamme laukkumme ja lähdemme katselemaan maisemia. Aluksi ajatuksissa oli Uusi-seelanti, mutta pienen harkinnan myötä päädyimme loppujen lopuksi lähtemään Darwinin kaupunkiin joka sijaitsee pohjois australiassa. Arviolta siellä saattaa keväisin olla päälle 30 astetta lämmintä joten pitkät kalsarit taitaa jäädä pakkaamatta suosiolla. Saapa nähdä mitä filmille tarttuu. Darvin on erityisen tunnettu muunmuassa krokotiileistaan joita emme aio missata. Toivottavasti mielenkiinto ei ole molemmin puoleinen. Lähtö darwiniin on tiistaina mutta sitä ennen tässä kerkee tekemään vaika mitä kaikkea. Stay tuned!

Viikko takana, ykstoista edessä...

Ensimäinen viikonloppu Ausseissa ja meininki on ihan hyvä. Perjantaina tosiaan käytiin kristillisessä tapahtumassa nimeltä Youth alive. Siellä tuli nähtyä muunmuassa bändi nimeltä Relient K ja aivan loistava puhuja Reggia Dabbs. Tapahtuma oli aikas mielenkiintoinen ja muistutti monella tapaa Suomen maata näkyvissä festareita. Poikkeuksena oli kuitenkin että täällä porukka oli vain noin viitisen tuhatta. Lisäksi on todettava Suomen puolesta että Australialainen yleisö on aikas vaikea saada hillityksi. Juontajien rauhoitellessa kansaa melu sen kuin lisääntyi ja lopputulos oli ehkä hitusen kaaosmainen. Ohjaajani Michael hieman kyselikin että millaista tämä oli Suomeen verrattuna sillä hän on itse tulossa puhumaan MN-festareille.

Lauantai olikin sitte pientä seikkailua Perthissä kun etsimme Perthin eläintarhaa, mutta yllätykseksemme selvisimme heittämällä perille eksymättä kertaakaan. Uskomatonta mutta totta. Perille päästyämme asetimme kamerat kuvaus valmiuteen ja sen jälkeen se olikin sitten menoa. Viisi tuntia ei riittänyt edes kaikkien eläinten näkemiseen saatika sitte kuvaamiseen. Pitää varmaan poiketa siellä uudestaan tai sitte mennä johonkin muuhun paikkaan. Itsellä alkoi pikkusen hotsittaan uuden objektiivin ostaminen, että saisi pikkasen parempia kuvia joten saa nähä jos täältä sellainen tulee hommattua. Kaikesta huolimatta päivä oli kyllä hullun hauska ja kuvia saimme napattua miltei 2000 kappaletta.

Tänään on sunnuntai aamu ja kävimme tuossa kirkossa joka oli kyllä melkoisen mielenkiintoinen. Kyseessä ei ollut mitenkään traditionaalinen jumalanpalvelus vaan enemmänkin yhteisöllinen kohtaaminen. Kirkossa oli noin kaksikymmentä henkilöä ja se pidettiin olohuoneen kokoisessa tilassa. Tilassa oli sähkörummut ja piano joilla kappaleita säestettiin sekä seinälle oltiin heijastettu laulun (ei virren) sanat. Ilmeisesti tulevaisuudessa löydän itseni kitaran varresta soittamassa näitä kappaleita. Hauskaa oli katsella kuinka paikanpäällä oli läsnä myös cokis tölkkejä yms. Suomessa juomien tuominen kirkkoon olisi varmaan varma tapa saada kirkonkirous. :) Jumiksessa oli hienoa sen rentous, mutta samalla myös vilpittömyys. Suomessa meininki on pikkaisen kaavamaisempaa ja ”by the book” tyyppistä. Katsotaan mitäs tänää keksimme. Lähdemme varmaan käymään meren rannassa koska se nyt sattuu olemaan kävely matkan päässä. Bye folks!

Rytmin etsiskelyä...

Nonni. Ohan tässä ny hetki märehditty ja tutustuttu paikalliseen elämän tyyliin. Voin sanoo että heikompaa hirvittäis ehkä kaikki nää muutokset elämässä mutta ittestä tuntuu että oon ottanu ne vastaan aikas hyvin. Ruuan ravintoarvot ovat pikkasen järeämpää sorttia ja syöminen tuntuu olevan aikas kovassa huudossa. Ehkäpä siisteimpiä kokemuksia on olla osana perinteistä australialaista perheruokailua. Perhe jossa asun on aika hauska kaikin puolin ja perheen jäsenet on avuliaita ja ystävällisiä. Ruoka pöydässä kuittaileminen on melkoisen yleistä ja hauskaa. Yhdessä syöminen onkin yksi asia mitä perheen sisällä on koitettu vaalia. Nyt ymmärrän miksi.

Australialaisia on huvittaneet myös omat tapamme. Esimerkiksi kun puhumme Suomea Kristan kanssa se kuulostaa heistä siltä kuin me riitelisimme. Tai kun lähdemme autosta paiskaamme oven liian lujaa kiinni. Tai se että teemme tilausta pikaruokaravintolaan pitkään ja hartaasti miettien. :) Ihmeen paljon on myös itselle asioita joita ei tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi Australiassa on kuitenkin loppujen lopuksi kohtalaisen kylmää keväisin ja taloissa ei ole olemassa sellaisia hienouksia kuin lämpöpatteri. Kukapa nyt sellaista kaipaisi maassa jossa keskilämpötila pysyy koko ajan 20 asteen kummallakin puolella.

Koulussa on mennyt yllättävän hyvin ja poikien kanssa on tullut pelailtua todella paljon biljardia ja jauhettua kaikenlaista. Sainpa jopa itselleni yhden kitaristi oppilaankin. Todella mahtava kaveri ja monella tavalla muistuttaa itseäni. Senkin lisäksi että kasvoissa on lävistyksiä ja hiukset on melko pitkät. Vaikeinta koulussa on ehkä komennella poikia. He tottelevat kyllä käskyjä. Yleensä. Mutta ongelma onkin siinä kun ei tiedä mitä keneltäkin voi vaatia. Osa pojista ei osaa lukea eikä kirjoittaa ja osan kielen osaaminen vastaa lähes omaa osaamistani. Koulussa on myös muutamia aboriginaali nuoria jotka koittavat saada hieman oppia omasta maastansa. Osa oppilaista ei tiedä edes pääkaupungin nimeä, mikä Suomessa olisi jo luokiteltavissa melkoisen huolestuttavaksi. Opetettavaa riittää siis melkoisen paljon.

Marihuana on myös asia jonka kanssa kamppaileminen on melkoisen vaikeata. Jätkille on vain vaikea saada taottua kaaliin sitä että se ei ole heille hyväksi ja kaiken hyvän lisäksi heidän opiskelunsa kärsii siitä että ko. aines tuhoaa aivosoluja ja saa aikaan muutoksia psyykkeessä. Ei siis ihan mitä tahansa puuhastelua.

Viikonloppu on tulossa ja voidaan ottaa pikkasen iisimmin. Tänään lähdemme käymään nuoriso konferenssissa jossa soittaa muunmuassa Relient K sekä huomenna tarkoituksena oli hieman kuvailla Perthin eläintarhan maisemissa. Siinähän sitä puuhastelua riittää, mutta onhan tuo mukavaa ottaa irti hieman arjesta.. :) See ya!

Mitäs tänää tehtäsii...

Heh. Edelisessä blogimerkinnässäni totesin että sain todistaa ihan sairaan kaunista myrskyä. Uutiset katsottuani käsitinkin että kyse ei ollut ihan pienestä myräkästä edes kiinan mittakaavassa. Kyseessä siis oli trooppinen myrsky jotka pahimmassa tapuksessa voivat äityä taifuuneiksi. Mikäs siinä sitten... Kiva kuulla tällaisia uutisia kuitenkin silloin kun on tukevasti jalat maassa. No mutta Austraaliaan ollaan kuitenkin selvitty aika mutkattomasti ja lentoasemalla oli itseasiassa astetta tarkempi syyni sillä ausseissa ollaan aika tarkkoja siitä mitä sinne tuodaan ja siitä mikä sieltä lähtee.

Asemalla meitä oli vastassa Michael Parker joka toimii harjoitteluni ohjaajana ja lisäksi hänen poikansa Caleb. Itse majotun Parkereilla ja Krista sai kunnian omaan asumukseen tyttökoulun kampuksella. Työympäristöni koostuu lähinnä ihmisistä joilla on rikollista taustaa ja heidän elämän tilanteensa ei ole mikään hurraamisen arvoinen. He koittavat parhaansa mukaan opiskella koulussa jotta tulevaisuus olisi heille pikkaisen valoisampi. Olin hieman äimän käkene kun nuoret alkoivat arvuuttelemaan missäpäin suomi oikein on. Tässä kohtaa voidaan todeta että nuorten käsitys ympäröivästä maailmasta on vielä hieman hakusessa. Myös pelatessani biljardia nuorten kanssa jotkut kysyivät onko meillä suomessa biljardipöytiä? Mikä oli osittain huvittavaa mutta samalla myös melko surullista.

Australiassa on monia erilaisia itselle uusia tapoja. Ihmiset saattavat olla sisätiloissa kengillä, kun ihminen kiusoittelee sinua se on merkki välttämisestä, kaikkeen pyytämiseen liittyvään kannattaa lisätä sana ”please” ettei saa myyjien vihoja päällensä... Kaiken kaikkiaan ollaan kyllä aika moisessa sirkuksessa. Työ ja ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat kyllä todella mahtavilta ja jo tässä vaiheessa itselläni on sellainen fiilis että täältä on ikivä lähteä... Nooh, mutta nyt nukkumaan ja odottamaan mitä seuraava päivä tuo tulleessaan. See ya!!!

No nyt!!!

No nyt!!!

Kirjoitettu: Amsterdamissa

Jees. Matka on virallisesti alkanut. Aikas villiä touhua tuo lentäminen. Itse hyvin nukkuneena (2h) päästelin lentokentälle mahtavan saattueen kera. Oma fiilis oli vähä väsynyt, omissa ajatuksissa mutta silti kohtalaisen toiveikas. Koko aamun kaikki ruoka ei meinannut maittaa sitten niin millään ja olin melki valmis viettämään herkkiä hetkiä vessanpytyn kanssa. Siihe ei kuitenkaan tarvinnut turvautua.

Koneeseen päästyäni jännitin lentämistä ihan hullunlailla mutta tällä hetkellä se tuntuu ihan kivalta. Paha olo katosi yllättäin ja ehkä siihen vaikutti pala kurkussa joka ei vain tahtonut tulla pintaan ajoissa. Lentokoneessa oli kylläpikkasen haikeet fiilikset kun hoksas että paluuta ei ihan heti ole ja kaikki mihin oli tottunut jäi taakse. Liikutuin ehkä ”lievästi”. Nyt alkaa jo kyllä ajatukset olla ihan odottavaiset sen suhteen mitä tulevaisuus tulee tarjoamaan.

Lentokentillä onkin yllättävän hienoa paapoilla ympäriinsä, mutta damissa kaikki vaikuttaa ainakin hinta tasoltaan vastaavan Suomea. Ei siis heräteostoksia tällä erää... Ehkä sitten Hong kongissa.

Ainiin. Matkustaja joukkoomme on liittynyt myös Pate joka lähti viime hetkellä mukaan ystävän residenssistä (Tänks Taneli). Pate on kova jätkä ja onkin ollut muunmuassa The Rain nimisen orkesterin kiertue maskottina, joten pieni poikkeaminen maailman toisella laidalla ei kaveria paljoa hetkauta. Pate on todellinen rokkari ja omaa hieman hessumaisia piirteitä. Ei pidä antaa ulkonäön pettää. Kaikista kilteistä piirteistään huolimatta Pate on pesunkestävä seikkailija. Sano terve kameralle Pate!

(lentotauko)

Kirjoitettu: Hong kongissa

Ja Homma jatkuu

samaa rataa. Olemme saapuneet nyt tänne sää olosuhteiden sättimään Hongkongiin. Lentotarkastuksessa meikäläisen kohdalla valot rupes laulaan niinku joulukuusessa. Ja siitäkös sitten seurasi tarkastus. Tosin hyvin kevyt sellainen. Ei kai se mikään ihme jos nassu on täynnä klemmareita ja puolet elopainosta koostuu metalleista...

Lennon aikana huomasi kuinka tarkkaan paikallinen yhtiö piti esillä sikainfluensaa ja kaikkea siihen liittyvää. Vähempikin olisi ehkä saattanut riittää. Lisäksi koko lennon varmaaan ainoat diagnoosin omaavat henkilöt istuivat (kuinkas muutenkaan ku...) miun ja Kristan kummallakin puolella keskirivissä. Pientä ärhentelyä tämä ehkä herätti itsessä, mutta eipä haitanne. En aatellut sairastella täälä ollessani. Josta tulikin mieleeni että heti paikalle päästyämme suuntasimme turvalliseen ruoka vaihtoehtoon joka silloin silmäämme osui. Mitäpä muutakaan kuin mäkkäri muonaa... :)

Ilon aiheita esiintyi kun ku Kristan kanssa intouduttin ilakoimaan siitä, kun kuultiin lentokoneessa että ulkona on kuitenki huikeet 27 astetta lämmintä. Lisäksi ulkona satoi niinkuin tulee ilmeisesti koko viikonlopun tekemään joten ulkoilma oli harvinaisen kosteata ja kohtalaisen epämukavaa. Ilma oli siis ihan hirveätä ja viikonlopun aikana sanat "raitis ilma" sai suomalaisesta tottumuksesta poikkeavat merkitykset. Jos haluttin raikasta hengitysilmaa niin sitte mentiin jonnekkin sisälle. Rakennukset olivat aivan uskomattoman isoja ja sellaisia että pieni maalainen sai hetken pyörittää päätänsä kaiken arkkitehtuurin äärellä... Ihan uskomatonta. Taloista osa olikin jo hieman pelottavassa kunnossa ja pelotti jopa kävellä niiden vierestä, kun sai pelätä että ne sortuu...

Lennon jäljiltä olimme kumpikin kohtalaisen väsyneitä ja emme kuitenkaan päässeet heti kirjautumaan hotelliin vaan jouduimme odottamaan vielä neljä tuntia kärvistellen hotellin aulassa että tilaa vapautuisi. Ei muuten mutta kuluneen kahden vuorokauden unis saldo oli noin 4h joten Hong Kong tulee jäämään varmaan sellaisena paikkana jossa on nukuttu koko viikonloppu ja ilma oli kosteaa ja epäpuhdasta.Patekin oli poikkeuksellisen vähän hymyilevällä päällä. :)

Sunnuntaina 13.9

Menin edellisenä päivänä nukkumaan klo16. Heräsin kympiltä kuvaamaan vähän öistä Hong Kongia ja painuin samantein takasi pehkuihin. Sitten heräsin seuraavan kerran seitsemältä ja lähettiin Kristan kans alakertaan kattoon jotai aamupalan tyyppistä ja sitä löysimme. Eli toisin sanoen yöllä nukuin noin 15h pienellä tauolla. Kun palatattiin syömästä niin nukuttiin vielä lisää. Ehkä noin kolme tuntia. :)

Tehtiinhän myö sitte muutaki ku nukuttiin. Hotellin lähistöllä oli joitain ostos kojui ja niitä pällistellessä meni pieni tovi, mutta suurin aika me vietettiin yhdessä puistossa jossa kyllä kuvattavaa riitti. Yhteen laskettu kuvien määrä oli noin 800!!! Krista voitti tämän erän reippaasti. :) Mutta itsekkin tulin ostaneeksi hieman lisälaitteistoa kameraan joten pitihän sitä itsekin intoutua.

iltapäivällä kun palattiin hotellille alkoi hiljattain syömäni kana pitää mekkalaa vatsassa ja pelästyinkin jo pikkasen että olin saanut sisuksiini jonkun paikallisen ebolan, mutta ei se kuitenkaan siitä ilmeisesti johtunutkaan. Se tosin ehkä saattoi olla merkki tulossa olevasta ukkosmyrskystä jonka aikana salamoita välähteli oikeasti sekunnin välein!!! Olin kyllä niin pölkyllä päähän lyöty kun yhtäkkiä alkoi taivaalta välähdellä tavaraa siihen tahtiin että perussuomalaisia ukkoskuuroja bonganut suomalainen joutu haukkaan henkee muutaman kerran. Oli ihan tajuttoman kaunista. En uskaltanu kyll pahemmin kuvailla ko. tapahtumaa mutta uskokaa tai älkää se oli ehkä siisteintä vähään aikaan! Siisteint mitä Hong Kong itselleni oli tarjonnut...

Nyt kello rupee olemaan taasen niin paljon että pitäisiköhän sitä mennä nukkumaan... :) Elossa siis ollaan ja huomenna lennetään ausseihin. Jiihaa!!!

PS. Pistän kohta kuviakin messiin... Take care...

Kohta muttei ihan vielä...

Istun tällä hetkellä sohvalla kämpässäni, kuuntelen musiikkia ja kattelen tyhjää huonetta. Aikas vinkee ajatus että juuri äsken sain hoidettua loppusilauksen huoneen luovutuskuntoon laitossa. Loppu onkin sitten pelkkää järkeilyä. Melkein kaikki se mitä mie omistan tuli sullottua häkkiin johon ei mahtuis edes skootterikaan. Tunnen tietynlaista ylpeyttä siitä että sain kuitenkin homman hoidettua kohtalaisen vaivattomasti ja ennätys ajassa. Olin varautunu koko päivään mutta tässä jäikin sitten ihan mukavasti vielä aikaa palloiluun. Pitäisi vielä siirtää pyöräkin ullakolle. Joku kieroutunu paikallinen oli käynyt ruuvaamassa penkin irti siitä tässä pari päivän aikana joten eipä siitä kauheasti iloa ole, mutta kaippa sen kunnostelee sitten kun kotia päin tulee... Olisi kyllä tehnyt ehkä hieman mieli jutella tämän ko. henkilön kanssa ja nähdä miten HÄN ajaa pyörällä jossa ei ole satulaa. #%@*#!!!!!

Lähtöön on noin 14 tuntia ja fiilikset on aikas sekavat. Tänään meillä oli lähtöön siunaaminen koululla ja sen yhteydessä sitä tuli taas itsellensä sanottua että ”Ei hyvää päivää, mihinkähän sitä ollaan oikein menossa.” Nyt rupee jo pelottaan vähäsen. Tekniikka on onneks kyll meikäläisen tukena tässä ja voin kuitenkin luullakseni melko sujuvasti kertoa kuulumisiani ja olla yhteydessä kavereihin.

Matkakaveriksi miulla lähtee mukaan tosiaan koulukaverini Krista. Joten onneksi en joudu etsimään kauhean kaukaa apua kun haluan sanoa pari suomalaista selkokielistä lausetta. Niiden sisältö varmaan tulee sisältämään hyvin hillittyä turhautumisen tunnetta. :)

Tässä sitä ollaan eikä muuta voida. Pidetään peukkuja Australian puolesta että se on vielä tasapainoinen esimerkki länsimaisesta sivistysvaltiosta miunkin vierailun jäljiltä. Odotan kyll innolla mihinkähän sitä oikeestaan tulee sielä ollessa törmättyä. Yksi mielenkiintoinen ongelma tuli jo varhaisessa vaiheessa vastaan. Paikalliset pistorasia eivät noudata ihan suomalaisia standardeja joten niihin on oltava välikappale. (hulluja nuo australialaiset) Onneksi kaverilla oli muutama adapteri olemassa. Kiitokset Taru! :) Nyt on turvattu sekin että läppäri pyörii läpi harjoittelun ja meikäläisen parta ei päse liiaks rehottaan. Siistiä...

Nyt mie rupeen oleen aikas valmis. Come and get it!!!

Pakkaaminen alkakoon

Nyt rupee pikkuhiljaa oleen sellane olo että sitä pitäis varmaan oikeesti lähtee vajaan kolmen päivän päästä. Nyt ois kultaiset pakkaamisneuvot kalliit. Oon koittanu ottaa tietosesti sellasta ”leirille otan mukaan”- asennetta ja se on oikeestaan aikas hyvin toiminu. Kaikkein ihmeellisintä on se ettei matkastressi oo missää vaihees ainakaan näkyny vielä miun nukkumisessa. Viime yönä näin jotain hämärää unta ku oltiin terminaalissa lähtöö tekemässä, mutta ei siitä voi ees puhua painajaisena.

Jännää viimesen viikon aikana on ollu se että kuinka paljo sitä koko ajan huomaakin että on tekemistä mutta aika rupee käymään vähiin. Miun pitäis epätoivosesti saada oma kämppä tyhjäks ku sopimus on irtisanottu ja siivoilla se. Siinähän menee varmaan aikas hyvin koko torstai. Kavereita ei oikeestaan kerkee edes kunnolla moikkaileen ja sitten sitä yrittää kaikkia saada mahtuun niihin tiettyihin ajallisiin raameihin mitä ittelle on annettu. Ei tässä ihmeisiin pystytä kuitenkaan...

Oon kasannu hyvän määrän vaatteita messiin ja kohta pitää oikeesti vähä mittailla että paljonko sitä voi oikesti ottaa ees mukaan. Lisäks kuitenki pitää saada mukaan pikkasen muutaki ku vaatteita ja raja on 20kg. Läppäri, kamera yms. Parranajo koneesta oon valmis luopumaan hädän tullen, mutta koko ajan miusta tuntuu että jossai kohtaa tarttee ruveta purkaan matkalaukkua. Tähän on oikeesti oltava joku fiksu ratkasu. Saas nähdä. Odotan matkalaukkuja joissa käytetään antigravitaatio voimaa jolla ne kumoaa painovoiman. Lisäksi sellaiset vaatekappaleetkaan eivät olisi pahitteeksi. Miesten vaatesuunnittelussa ollaan toisaalta jo niinkin pitkällä että sellaisia vaatteita on jo keksitty. Esim. boxerit. Älkää kysykö...

Nooh mutta tällaista tällä kertaa sydämellä. Aistittavissa poikkeavaa hyvän tuulisuutta mikä tulevan matkan tiimoilta on uusi kokemus. Nyt ehkä sitä alkaa pikkuhiljaa vapautua. Mikä näkyy jo juttujenkin tasossa... Nooh takaisin laukun ääreen ja miettimään että pakkaanko villahousut vai en. Pikaisiin kuulumisiin.

Mää en haluu!!!

Jo on kumma kuinka ihmisen mielialat ailahtelee tällä tavoin. Ei vaan voi käsittää. Matkaan on aikaa oikeestaan tarkaan laskettuna noin 11 päivää ja nyt rupes jalka siirtyyn ikävästi jarrupolkimelle. Kyll sitä on kai pakko taistella vastaan mutta tässä jotenki sitä on alkanu tajuamaan kuinka paljon sitä oikeestaan jättääkään taakseen.

Ystävät rakkaat. En vaan voi yksinkertaisesti sanoin sitä kertoo kuinka paljon merkitsette mulle, koska ei nyttenkään oikein löydy oikeita sanoja asiasta kertomaan. Taakse jää oma luokka (D21), läheisimmät ystävät, bändi, työkaverit ja kaikki ne mahtavat ihmiset joihin on kereennyt tutustumaan. Toisten ihmisten läsnäololla on kyllä oikeasti niin suunnaton merkitys tässä ihmiselämässä ja vasta silloin sen ymmärtää kun sitä ei ole.

Lähtövalmistelut ovat itselle toistaseksi aika nollissa ja en oo kereenny tekeen oikeestaan mitään, mutta nyt rupee olemaan hiljalleen sellainen olo että tarvis varmaan tehä jotai. Viimenen viikko on varmasti sellasta että hypin paikasta x paikkaan y sellasella vauhdilla mikä sais varmaan fysiikan laitkin kovaan koetukseen. Mitähän tästäkin oikein mahtaa tulla. Ilmassa on katastrofin tuoksu, mutta onneksi oma toivo ei lepää omilla hartioilla vaan jonkun korkeemman käsissä.

Siitä se idea sitten lähti...

Heihoi. Tähän ollaan siis tultu että opiskelujen myötä suuntaan tieni maailmalle ja kohteena Australia joka on melkein naapurissa. Siellä majailen sellasen kolme kuukautta ja sitten palaan takasin joulukuun 13 päivä. Idea lähtee näin pitkälle lähti oikeestaan kavereiden positiivisesta palautteesta (ja painostuksesta) ja tokihan oon itte aina halunnu nähdä pussieläinten luvatun maan. Ja en en en en ja en tuo kenellekkään koalaa, kengurua, vesinokkaeläintä, vompattia tai tapiiria. Reppuun ei mahdu ku yks ja se on miulle ittelle.

Lähtöpäivä on 11.9 ja toivon mukaan mitään suurempia mutkia ja manhattan sight-seeingia ei tuolla lennolla koeta. Tässä vaiheessa on varmaan hyvä mainita että oon hiukkasen lentokammonen ja en oo lentäny ikinä. Joten saa laittaa kättä ristiin että reissu menis hyvin eikä meikäläisen tarttis hetki toisensa jälkeen rampata lentokoneen vessassa. No mutta eiköhän sen päivän murheet pidä ittestään huolen joten ei siitä sen enempiä.

Rokotteet saan ylihuomenna ja matkavalmistelut on jo täydessä käynnissä. Eritoten muutamat hassun hauskat koulutehtävät odottavat tekijäänsä ja ittestä pitäis jaksaa potkia voimia niidenkin tekemiseen. Kesä on aikas hektistä miun osalta kun on kls.:n studiota ja leireilyä niin varsinaisia lepopäiviä on melko harvassa. Kyllä tää tästä kun vaan jaksaa potkia. Otan kyllä mieluusti vastaan innokkaita vapaaehtosia jotka vois hoitaa tehtävät miun puolesta niin saisin ainakin rauhassa keskittyä niihin hommiin missä mun fyysistä läsnäolooni oikeesti tarvitaan.

No mutta kuitenkin tää avaa meikäläisen blogailun ja interaktiivisien viestimisen ja samalla saan tekosyyn päästä testaileen että kui ihmeessä tää systeemi toimii niin ei tartte laittaa konettansa solmuun maailman toisella laidalla. :) Tästä lähtee...