This is it...

Niinku Michael Jackson asian ilmaisisi niin tää on nyt se. Viimene päivä ja seittemän tunnin päästä lähtee kone kohti Helsinkiä. On vähä sellane hassu fiilis niinku varmaan kaikilla jotka kyseisen harjottelun on jossai vaiheessa suorittanu. On ollu kaiken kaikkiaan ihan hullun mahtava ja opettava kokemus. Siitä huolimatta että aluksi olin jo lyömässä jarruja päälle tänne lähdön suhteen mutta kui ollakkaan niin tässä sitä ny ollaan viimestä päivää ja taas pääsee lentämään lentsikalla. Whii! Oon myös näemmä päässy lentopelosta kun ei sekään enää tunnu ressaavan.

Tää päivä vielä vähä siivoiltii paikkoi ja sellasta yleistä säätöö ja sitte mentii koko tiimin kanssa lounasteleen. Siinä kerkesi vielä viimeisen kerran näkeen isoo osaa työ tiimistä ja hyvästien aika oli käsillä. Oli kuitenkin jännää huomata että siitä huolimatta vaikka todelliuudessa emme ehkä enää koskaan välttämättä näekkään niin kaikki lähtiessään sanoivat ”See ya!” Ehkä ne vaan oli ihmeen optimistisia sen suhteen. Ei näistä ausseista ikinä ota selvää. Aikamoista. :)

Illan suunnitelma ois että menemme vielä käymään casinolla syömässä ja hoitamassa ylitse jääneet sentit joita ei kyllä paljoa ole. Sieltä suuntaamme lentokoneelle ja sitten alkaa matka kohti Suomea. Matkan aikana pysähdytään hongkongissa toviksi ja sieltä kiidetäänkin Lontooseen jossa vietämme miltei vuorokauden. Emme vain kyllä tiedä että miten sielä aikamme saamme kulumaan mutta eiköhän sekin sielä selviä.

On jotenki tosi sanaton olo kun yrittää kaikkea kokemaansa kuvailla. Onhan se niin että matkailu avartaa ja on nähnyt kyllä hullun paljon kaikkea mihin Suomessa ei vaan törmää. Ihmiset ovat todella erilaisia ja Australialainen huumori on jollain ihmeellisellä tavalla koukuttavaa. Nauraa on saanut ja olen kyllä kiistatta elänyt elämäni ehkä hilpeintä aikaa, mutta nyt alkaa olemaan jo kotiinlähtö sen verran mielessä ja kaikki kaverit kotosuomessa. Ootte ollut rukouksissa ja odotan innolla taas teidän näkemistänne. Oli kiva käydä Ausseissa mutta paluu teidän luokse on jotai niin mahtavaa ja josta voi olla kiitollinen. Niin kuin joku joskus asian tiivisti ”kls.”.

Josta tulikin mieleeni että kohta julkaistaan kls:n pitkäsoitto josta on tulossa aivan käsittämättömän hyvä. Käykäähän ennakkotilaamassa ihmeessä jos ette vielä ole sitä tehnyt tai tulkaa uusialku tapahtumaan ostamaan se! :) Oon saanut koko matkan ajan biisejä kuunneltavaks ja vaikuttaa ihan sairaan mahtavalta. Siksi sitä myös innolla oottaa kotiin paluuta.

Mutta hei, Nähdään pian rakkaat ihmiset!

Ei täälä asiat tekemällä lopu...

No huhuh. Onpas taas aikaa mennyt kun oon viimeksi kirjoitellut, pahoitteluni tässä vaiheessa kun harjoittelua on jäljellä enää vain yhdeksän päivää alkaa ajatukset olemaan jo ehkä sielä teidän keskuudessanne. On kyllä ihan käsittämätöntä mitenkä aika menee ja tuntuu että vielä ois vaikka kui paljo nähtävää.

Tänään tein mielenkiintoisen havainnon. On Joulukuu!!! Joulu on tullut aivan varkain ja tuntuu hassulta kun jouluun on aina vahvasti liittynyt lumi, kylmyys ja pikku kuura parrassa. Onneksi kohta siihenkin pääsee mutta tuli jotenkin absurdi olo kun näki miten kaupat alkoivat laittamaan joulukoristeita jotka eivät paljoa suomalaisista koristeista poikkea. Joulupukkeja, poroja, lumihiutaleita, havupuita yms. Mutta hauskempaa siitä tekee sen että eihän näillä ole täällä lunta poroja ja muita vastaavia. :) Pyörittelin hiukkasen päätäni.

Koulussa on mennyt ihan kohtalaisen mukavasti ja poijjaat jaksaa pitää ajatukset fokusoituna hommaan ja hermot kireillä. On ollut hämmentävää havaita miten pojilla on alkanut intressi opiskeluun kasvamaan sitä mukaa mitä enemmän he pääsevät tekemään käytännön läheistä hommaa. He eivät ehkä ole parhaimpia opiskelijoita mitä tulee lukemiseen, kielen opiskeluun ja matematiikkaan, mutta heti kun heille annetaan työvälineet ja työ niin heillä on oikeasti intoa myös tehdä sitä. Lisäksi sillä on myös merkittävä vaikutus heidän käytökseensä. Kielenkäyttö on parempaa, kunnioitus henkilökuntaa kohtaan suurempaa ja eivät tahallansa tee typeryyksiä.

Elämä Parkereiden kanssa on kyllä jo oma shownsa. Arki on melkoista vitsien vääntämistä ja nauraa saa päivittäin. Lisäksi sitä on paljon aktiivisempi itsekkin tekemään kaikkea mahdollista. Muunmuassa tässä olen kereennyt käymään Nickelbackin konsertissa, Showpaini-tapahtumassa, Rottnest islandilla, golfia pelaamassa ja milloin mitäkin Parkereiden ja Kristan kanssa keksitäänkin. Kokonaisvaltainen kokemus on ainakin tullut koko Australian kulttuurista ja iso osa on jäänyt myös näkemättäkin. Tänne tuun kyllä takasinkin jossain vaiheessa elämääni.

Noh, mutta niinkuin tuossa totesin että aika käy vähiin ja paluu kotiin on jo ihan kulman takana. Yhdeksän päivää kuluu ihan vilauksessa ja se jakaa kyllä fiilikset ikävästi kahtia. Ehkä tämä kaikki on hienoa elää ja nähdä, mutta sydän on sielä missä kotimaakin on.

Kolhuja ja kommunikointia

Taasen on kulunut vaikka kuinka monta päivää ja kirjoitteleminen on jäänyt vähän vähemmälle. Tosia-asia on se että tällä hetkellä elämänrytmi on imenyt minut täysin mukaansa. Itse muistelen että viimeksi olen kirjoitellut varmaan neljä päivää sitten mutta tässähän on aika paljon kereennyt kulumaan siitä. Miltei kaksi viikkoa. Anteeksi pyyntöni blogia aktiivisesti lukeville.

Tällä hetkellä toivun päivästä joka oli kyllä melkoisen kaoottinen. Pirpanat jaksoivat olla hyvinkin rasittavia ja heidän tempaukset eivät oikeastaan jaksaneet edes naurattaa. Silmäni oli vuotanut aamusta lähtien ja kaiken kruunasi se että koris pelissä onnistuin telomaan slmäkulmani joka on tällä hetkellä melkoisen arka. Suora keskustelu törmäyksen jälkeen yhden ohjaajan kanssa kuului kutakuinkin näin. ”Oh my god Kimmo! You are bleeding!” ”Am I? Oh well...” Ei muutaku Kylmää, Kimmo ja kompressio.

Toissa sunnuntaina pääsimme seuraamaan Kristan kanssa juhlaa jota kutsutaan täällä päin nimellä ”baby shower” En tiedä onkohan ko. juhla Suomessa nimeltään varpajaiset mutta täälä se piti sisällään pinjatan hakkaamista(ja lopulta jopa seivästystä), leikkimielisiä kisoja ja hyvää ruokaa. Oli kyllä melkoisen kivat pippalot ja itsestä oli ihan kiva nähdä miten paikkalliset juhlivat.

Täälä illoille on yleensä vaikeinta löytää ohjelmaa. Ne tulee kulutettua joko koneella tai leffaa kattelemalla. Uloskaan ei oikein uskalla aina lähtee koska vaikka ollaankin ehkäpä rauhallisemmassa asumislähiössä, niin silti täälä saa varoo missä kulkee. Ei tarvitte kauheen kauas edes kävellä kun ensimäinen huumediilerin talo tulee vastaan. Kyseiset talot on yleensä helppo tunnistaa. Merkkinä yleensä huumeita ostaville ovat lenkkarit jotka on heitetty sähkölinjan yli tai aivan reunalle. Sieltähän sitä saa jos tarvis, mutta ehkei miulla nyt iltasin kuitenkaan niin tylsää oo.

Yksi päivä jouduin tekemään elämää suuremman ratkasun kun oma puhelimeni alkoi hieman kenkkuilemaan. Se käytännössä atsoen jumitti ihan totaalisesti viikon aikana ainakin viidesti. Hauskin hetki oli kun aamulla heräsin puhelimen herätys kelloon ja en saanut sitä sammimaan millään keinolla. Pakko oli napata akku irti ja haukoa hetken aikaa henkeä sekä pyöritellä päätä.

Tällä hetkellä harjoitteluohjaajani Michael on poikkeamassa Suomessa, jossa hän muunmuassa puhui Maata näkyvissä festareilla, opetti meidän koulullamme ja tapaa muita ausseissa vieraileita opiskelijoita. Olen ehkä hieman kaverille kateellinen koska tässä rupee jo itsekkin olemaan aikas valmis palaan takasi. Se kaiketi johtuu siitä koska on tajunnut että aikaa on enää vajaat neljä viikkoa jäljellä, joten ajatuksetkin paikoittain vierailevat Suomessa. Vielä kun kerran sielä luntakin kuulemma on alkanut satelemaan. Toisaalta hesarin sivuilta oon päivittäin seurannut mikä tilanne Suomessa on ja pakko kyllä sanoa että hyvin otsikoidut sikainfluenssa tapaukset ovat saanet itseni hieman varpailleen Suomeen palaamisesta. Kuhan nyt jaksaisitte pitää itsenne hengissä sen aikaa kunnes mie tuun takasi mestoille. No, ei vais. Mutta voimia kaikille kipuileville sinnekin päin maailmaa.

Aikasmoista, no mutta tämä siksi että tietäisitte että olen elossa ja en ihan kuitenkaan niin Australiasoitunut että olisin tänne jäämässä. No worries...

Hajatelmia

Joopa joo. Tässä alkaa oleen taasen viikko päättymässä. Koulussa poijjaan kolttiaiset ei tee meijän työstä mitään helppoa. Tuntuu että minuutin välein saa olla joka asiasta huomauttelemassa ja pojat kyllä osaavat huijaamisen jalon taidon. Viikon parasta antia oli ehkä se että pystyin pelaamaan rehellisen matsin biljardia yhden nuoren kanssa, eikä hän kyllä huijannut kertaakaan, josta annoin kyllä kaverille krediittiä.

Viikonloppu meniki pikkasen extreme hommissa kun käytiin Parkereiden kanssa katsomassa kiihdytys ajoja. Voi sitä bensan, kumin ja testosteronin tuoksua. En ollut ikinä ennen käynnyt eikä Parkeritkaan mitään konkareita ole, mutta heillä on hieno taipumus kokeilla aina joitain uusia juttuja ja siinä sivussa raahata myös meidätkin niihin.

Sunnuntaina kävimme ensin Community Churchin jumalan palveluksessa joka jälkeen vielä illemmalla poikkesimme jumalanpalveluksessa jossa oli enemmän kuin 15 henkeä. Paikalla oli pariskunta joka kertoi jumalanpalveluksessa tehneensä työtä zambiassa, auttamalla orpokodin perustamisessa. Mielenkiintoinen fakta heidän kertomuksessaan oli että he olivat ostaneet tontin 2000 tuhannella dollarilla joka käytännössä on hieman yli 1000€! Suomessa vastaavasta saa pulittaa kymmeniä ellei satoja tuhansia. Eli toisin sanoen ihmeellistä ajatella kuinka niin pienellä voi saada jotain niinkin merkittävää aikaan. Tästä lähin sitä ehkä pikkasen enemmän voi raottaa lompakkoaan kun kyse on ulkomaan avustuksista.

Tässäpä hieman ajatuksia ja kuulumisia tältä viikolta. Päivät kuluu ihan hullun nopeesti ja ohan kyllä ihmeellistä että tässähän on taas kohta viikko kulunu umpeen. Täällä alkaa myös näkyyn kesän merkkejä sillä mittarissa taisi tänäänkin olla lähemmäs 34°C. Se alkaa tekeen koulussa käymisestä pikkasen tuskaista sillä koulurakennuksessamme on käytännössä katsoen vain kolme seinää ja yksi seinä jossa on ikkunan lasiruutujen tilalla metalli ristikko. Toisin sanoen elämme siis siinä lämpötilassa joka vaikuttaa ulkonakin. Kesää odotellessa... Wuuhuu!!! :)

PS. Ainiin. Australian ilmasto sai aikaan päässä jokin ihme päähän piston parturiin menemisestä. Eli ne joka muistavat minut hulmuavista hiuksistani saavat varautua järkytykseen. :)

Väsynein silmin väkertelen

Nonnii. Tässä saatihin viikonloppu kulutettua ja aika palata taas normaaliin työskentelyyn. Viikonloppu oli ihan hauska mutta aikas tuskasen rasittava ja se näkyy tämänkin hetkisessä vireystilassa. Itseasiassa tänään heräsin siihen että oveen koputetaan raskaasti. Ja itse olin onnistunut lyömään herätykseni sammuksiin ja jatkanut unta. Sitä unta jatkoikin ihan mielellään kun meno oli niinku toimintaleffois... Nooh, mutta selvisin kuitenkin töihin aikas iisisti. Töissä itsessään oli pikkasen vajaampi miehitys henkilökunnan puolesta mutta ihmeen hyvin saatiin kuitenki pirpanat pysyyn aisoissa.

Viikonloppuna oli ohjelmaa ihan kivasti. Lauantaina käytiin Kristan kanssa shoppailemassa hieman Perthin keskustassa ja sieltähän löyty kaikkee mukavaa ja ostinpa siinä sitte itselleni didgeridoonkin. Eli kyseessä on siis puhallinsoitin josta lähtee kohtalaisen kova munniharppumainen ääni. Aivan mahtava kikotin. :) Lisäks hieman muitakin tuliaisostoksia tuli tehtyä.

Sunnuntaina oltiin paikallisen korisjoukkueen Perth Wildcatsin pelissä ja oli kyllä ihmeen hyvä matsi vaikka en muuten koripallosta perustakkaan. Pisin kaveri kentällä oli 221cm pitkä. Ihan käsittämättömän kokonen kaappi! Peli päätty kuitenki 93-90 Wildcatsin voittoon. Hyvä me!!! Yleisö oli täynnä punapaitasia wildcats faneja joten oli ihan kohtalisen hyvä että jätin keltaisen paidan kotiin. Olisin varmaan sillä eleellä kerjännyt verta nenästäni.

Hauskinta koko korismatsissa oli se että kun jonotimme Michaelin ja kristan kanssa lippuja niin yhtäkkiä vieressämme oli mies joka kysyi olemmeko me menossa matsiin. Myönnettyämme kyseinen kaveri totesi että hänellä olisi kolme lippua kohtuu hyviltä paikoilta ja ojensi ne meille. Kun kysyimme paljon hän haluaa lipuista niin hän vaan viittasi kädellänsä ja totesi kylmästi ”nothing.” Katsoimme hölmistyneinä toisiamme kohautimme olkapäitämme ja marssimme kioskin kautta paikoillemme. Ihan käsittämätöntä! Ei Suomessa kukaan olisi noin epäitsekäs. Täälä on kyllä tullut törmäneeski ihmisiin jotka ovat muutenkin todella epäitsekkäitä ja elävät tätä hetkeä täysillä. Juurikin Parkerin perhe jossa majotun on yksi näistä. Ensikuussa olisi ilmeisesti tarkoitus lähteä katsomaan Hulkomaniaa joka on siis toisin sanoen Showpainia. :) Mitähän siitäkin seuraa....

Jes. Mutta täällä meno senkun jatkuu ja kuumuus kasvaa. Ennen kuin lähdemme saamme varmaan vielä kokea mitä se kuumuus todellisuudessa on kun mittari rikkoo maagisen 40°C:n rajan... Sitä odottelemma. :)

Voi voi ja lämmin leipä...

Tsaupi haupi

Taas tässä on viikko poikineen pyörähtänyt ja kaiken näköstä on kereenny tekeen. Lähinnä hommat on ollu melkoisen työ painoitteisia ja nuorten kanssa on ollut paikoin jopa aikas hankalaakin. Välillä on oikeasti joutunut pomottamaan englanniksi oikein ääntä korottaen kun pikku-pirpanoilla on hieman vaikeuksia keskittyä koulutukseen.

Kun tulin tänne niin ohjaajani mainitsi että näillä nuorilla on kehitys saattanut pysähtyä jossain kohtaa kun he ovat elämässänsä joutuneet väärille teille. Käsitys moraalista ja toisen omaisuuden kunnioittamisesta on aivan olematon. Tuntuu aikas turhauttavalta biljardi mittelössä erotella kahta 15-vuotiasta nuorta toistensa kimpusta kun he eivät osaa pelata vuorotellen samalla biljardikepillä. Samanlaista vänkäämistä olen tottunut näkemään lapsilla joten hieman tuntuu olevan tarvetta oikaisuille. Lisäksi joillain nuorilla on oikeasti isoja vaikeuksia pelissä häviämisen kanssa joka johtaa huijaamiseen ja mitä ihmeellisiimpiin sanaharkkoihin.

Viime torstaina oli ohjelmassamme keilausta nuorten kanssa, joka sujuikin alkuunsa aivan mahtavasti, mutta jossain vaiheessa nuoria alkoi selkeästi kyllästyttämään ja se näkyi muiden pelin sabotoimisella sekä kun viimein piti paikalta lähteä alkoivat nuoret viskellemään keilapalloja mielivaltaisesti pitkin keilarataa. Kovasti sitä on mielessään koittanut miettiä miten nuorille voisi opettaa toisten kunnioittamista. Onko kyse oman itsekunnioituksen puutteesta ja sen vuoksi se esiintyy häiriökäyttäytymisenä? Itse ehkä toivoisi voivansa auttaa heitä vielä enemmän ja ikäänkuin löytää yhteinen kieli, mutta rajallisella englannin kielellä ei pitkälle pötkitä.

Nooh, jos jotain huonoa niin jotain hyvääkin. Viikonloppu meni harjoitteluohjaajani pojan synttäreitä viettäessä ja tuli kierrettyä monenlaista paikkaa. Lauantaina poikkesimme paikallisessa ravintolassa nostamassa maljat synttärisankarille. Siinä jutustellessani muuten vaan ihmisten kanssa tunsin kuinka olkapäähäni koputettiin. Käännyin katsomaan ja sain ihmeekseni havaita että siinä seisoi järjestysmies joka sujuvasti totesi; ”Sir, in this restaurant you cannot wear cargoshorts after seven.” Ympärilläni oli joukko ihmisiä joilla järjestään jokaisella oli farkkushortsit ja minä olin ainoa jolla oli reisitaskushortsit. Mitä ihmettä?!?!? En jaksanut jäädä heidän kanssaan siitä vääntämään, mutta olihan se kyllä hiukan dragikoomista että meikäläinen potkitaan ravintolasta pihalle. Nooh sunnuntaina lähdimmekin sitten astetta mielenkiintoisempaan paikkaan. En nimittäin ikinä ole vieraillut minkäänlaisessa casinossa joten tämä oli itselle ensimäinen kerta. Meininki oli kuin Las Vegasissa ja oli kyllä pienellä suomalaisella pikkasen pään pyörittelyä kun näki kaiken maailman porvarien arkkitehtuurin ihmeet. Pitääpä kyllä käydä sielä kameran kanssakin joskus...

Tällaista täällä tällä erää. Hiukkasen rupee oleen ikävä Suomalaista syksyä, kylmyyttä ja ihmisiä. Krista laskeskeli että perjantaina harjoittelu on puolessa välissä. Uskomatonta!!!

Meno senku kovenee...

Tovi on taas kulunut ku viimeksi oon kirjotellu mutta päivätänpä lyhyesti mitä tässä on oikeestaan tapahtunut.

Viisi päivää ollaan siis oltu tässä taasen Perthissä lomailun merkeissä ja ylihuomenna alkaa työt. Siistiä nähä taas mitä meidän veijjareille kuuluu. Ihan varmaan loman jäljiltä ovat täynnä uhoa ja energiaa ja sekös meitä opettajia ja ohjaajia naurattaa.

Viikolla kerkesimme todellakin poikkeamaan Länsi-Australian akvaariossa (aqwa) ja saimme kuvailla veden eläviä ja nähdä jopa haita sekä kaikkea muuta jännittävää. Itseäni ärsytti vain että en ollut muistanut latailla kamerani akkua ja sain vain pari sataa kuvaa siltä reissulta joten pikkasen harmitti. Noh, mutta eipä siihen maailma kaadu.

Käytiin myös kristillisessä kirjakaupassa joka oli nimeltään Koorong. Älä ihmettele. En minäkään tiedä mitä se tarkoittaa. Vietin pitkän tovin kaupan levyhylyjen ääressä ja lähtihän sieltä matkaan levy jos toinenkin. Oli kyllä varmaan yksi suurimmista kristillisistä myymälöistä joita tiedän. Ihan uskomattoman paljon kaikkea kivaa sälää. :) Kuinka maltoinkin olla ostamatta kaikkea...

Levyistä puheen ollen eilen kävin seurailemassa paikan päältä miten Australiassa levytetään musiikkia. Meininki oli kylä aivan mahtavaa ja eikä musiikkikaan mitään huonoa ollut. Oli kyllä naurussa pitelemistä kun seurasi paikallisten toimintaa ja keskinäistä kommunikointia. Ystäväni Kallen kautta tutustuin Kaveriin nimeltä David Kilgallon, joka kysyi minua mukaan äänittelyihin ja enhän minä mitään luonteelleni mahtanut niin pakkohan sitä oli lähteä katselemaan. Ausseilla on kyllä aivan omaa laatuansa oleva huumorintaju ja jos olet lähdössä joskus Australiaan niin kannattaa varautua siihen. Niistä jutuista ei pidä loukkaantua niin kuin me suomalaiset ehkä saattamme joskus ottaa hieman nokkiimme. :)

Ps. Laskeskelimme Kristan kanssa että olemme olleet kolmesta kuukaudesta jo kuukauden maailmalla! On kyllä hiukkasen jännää nyt kun sitä miettii...

Ps. 2 :) Jos haluat nähdä ottamiani kuvia niin niitä löytyy facebookista. Jos et ole vielä facebookkiin kirjautunut niin sen voi tehdä osoitteessa www.facebook.com