Taasen on kulunut vaikka kuinka monta päivää ja kirjoitteleminen on jäänyt vähän vähemmälle. Tosia-asia on se että tällä hetkellä elämänrytmi on imenyt minut täysin mukaansa. Itse muistelen että viimeksi olen kirjoitellut varmaan neljä päivää sitten mutta tässähän on aika paljon kereennyt kulumaan siitä. Miltei kaksi viikkoa. Anteeksi pyyntöni blogia aktiivisesti lukeville.
Tällä hetkellä toivun päivästä joka oli kyllä melkoisen kaoottinen. Pirpanat jaksoivat olla hyvinkin rasittavia ja heidän tempaukset eivät oikeastaan jaksaneet edes naurattaa. Silmäni oli vuotanut aamusta lähtien ja kaiken kruunasi se että koris pelissä onnistuin telomaan slmäkulmani joka on tällä hetkellä melkoisen arka. Suora keskustelu törmäyksen jälkeen yhden ohjaajan kanssa kuului kutakuinkin näin. ”Oh my god Kimmo! You are bleeding!” ”Am I? Oh well...” Ei muutaku Kylmää, Kimmo ja kompressio.
Toissa sunnuntaina pääsimme seuraamaan Kristan kanssa juhlaa jota kutsutaan täällä päin nimellä ”baby shower” En tiedä onkohan ko. juhla Suomessa nimeltään varpajaiset mutta täälä se piti sisällään pinjatan hakkaamista(ja lopulta jopa seivästystä), leikkimielisiä kisoja ja hyvää ruokaa. Oli kyllä melkoisen kivat pippalot ja itsestä oli ihan kiva nähdä miten paikkalliset juhlivat.
Täälä illoille on yleensä vaikeinta löytää ohjelmaa. Ne tulee kulutettua joko koneella tai leffaa kattelemalla. Uloskaan ei oikein uskalla aina lähtee koska vaikka ollaankin ehkäpä rauhallisemmassa asumislähiössä, niin silti täälä saa varoo missä kulkee. Ei tarvitte kauheen kauas edes kävellä kun ensimäinen huumediilerin talo tulee vastaan. Kyseiset talot on yleensä helppo tunnistaa. Merkkinä yleensä huumeita ostaville ovat lenkkarit jotka on heitetty sähkölinjan yli tai aivan reunalle. Sieltähän sitä saa jos tarvis, mutta ehkei miulla nyt iltasin kuitenkaan niin tylsää oo.
Yksi päivä jouduin tekemään elämää suuremman ratkasun kun oma puhelimeni alkoi hieman kenkkuilemaan. Se käytännössä atsoen jumitti ihan totaalisesti viikon aikana ainakin viidesti. Hauskin hetki oli kun aamulla heräsin puhelimen herätys kelloon ja en saanut sitä sammimaan millään keinolla. Pakko oli napata akku irti ja haukoa hetken aikaa henkeä sekä pyöritellä päätä.
Tällä hetkellä harjoitteluohjaajani Michael on poikkeamassa Suomessa, jossa hän muunmuassa puhui Maata näkyvissä festareilla, opetti meidän koulullamme ja tapaa muita ausseissa vieraileita opiskelijoita. Olen ehkä hieman kaverille kateellinen koska tässä rupee jo itsekkin olemaan aikas valmis palaan takasi. Se kaiketi johtuu siitä koska on tajunnut että aikaa on enää vajaat neljä viikkoa jäljellä, joten ajatuksetkin paikoittain vierailevat Suomessa. Vielä kun kerran sielä luntakin kuulemma on alkanut satelemaan. Toisaalta hesarin sivuilta oon päivittäin seurannut mikä tilanne Suomessa on ja pakko kyllä sanoa että hyvin otsikoidut sikainfluenssa tapaukset ovat saanet itseni hieman varpailleen Suomeen palaamisesta. Kuhan nyt jaksaisitte pitää itsenne hengissä sen aikaa kunnes mie tuun takasi mestoille. No, ei vais. Mutta voimia kaikille kipuileville sinnekin päin maailmaa.
Aikasmoista, no mutta tämä siksi että tietäisitte että olen elossa ja en ihan kuitenkaan niin Australiasoitunut että olisin tänne jäämässä. No worries...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti